• AJATUKSIA • LIFESTYLE • KYNNET • MUSIIKKI • KAUNEUS • KOSMETIIKKA •

Ajan ehkä vielä joku päivä kaupungissakin

3.4.2015
Ja tarkemmin ottaen kaupungissa ajamisen pelko. Ajattelin ajan kuluksi kertoa ja kirjoittaa ajatuksia ajamisesta. (Olen siitä varmaan aiemminkin jotain höpissyt) No tässä tulee lisää aiheesta..

Minulla on ollut ajokortti jo pari vuotta. Olen ajanut maaseudulla ja pikkukylissä, mutta kaupungissa en ole ajanut, kuin autokoulussa se lyhyt kaupunkiajo Seinäjoella, mikä piti suorittaa, ja se ei muistaakseni mennyt edes kovin hyvin, toki siitä sai hyvää kokemusta, mutta hyvin vähän. Mielestäni autokouluissa pitäisi olla kaupunkiajoa enemmän, koska en ole varamastikkaan ainoa, joka ei vielä uskalla ajaa kaupungissa.

En tiedä mikä siinä on, että sitä ei vieläkään uskalla lähteä tuonne isoon maailmaan. Toki olen ajanut ehkä kerran liikennevaloissa, sillä olen käynyt Lielahdessa, mikä ei edes ole iso kaupunki, ja sielläkin tein virheitä. Sekin voisi auttaa että kertaisin liikennesäännöt! Liikenteessä pitää olla tarkka, mutta kaupunki liikenteesä erittäin tarkka.

Yksi vaihtoehto olisi ollut se, että olisi käynyt autokoulun Ylöjärvellä, tai jopa Tampereella, niin olisi heti oppinut ajamaan kaupungissa. Mutta ei siinäkään mitään järkeä olisi ollut, kun kuitenkin asuin silloin Ähtärissä, ja lähimpään kaupunkiin oli vähintään se 50 km.

Olen vakavissani harkinnut (toki täytyy se jossain vaiheessa oppia) että lähden joku päivä ajamaan Koskelle ja Lempäälän IdeaParkkiin. Koskelle ehkä voisin ajaa yksin, mutta ideaparkkiin haluan kaverin mukaan. Loppujen lopuksi ajaminen tuonne isompiin kaupunkeihin houkuttaa, mutta se jännittää aivan valtavasti.

Toivottavasti vielä joku päivä kirjoitan postauksen, missä olen onnellisesti suorittanut kaupungissa ajamisen!
Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi! ♥
Vastaan kommenttiisi 99% varmuudella!

Auto Post Signature

Auto Post  Signature