Röyhkeästi apinoidut kynnet

maanantai 23. lokakuuta 2017
Elämä on niinsanotusti vähän sekaisin, joten postauksien teko ei ole ollut jotenkin mielessä. Sunnitellut niitä kyllä olen, mutta en ole saanut niitä valmiiksi asti. Blogin ulkoasuun mulla toki riitti taas ylimääräistä energiaa. Mä kyllä rakastin harmaavalkomusta -teemaa, mutta halusin silti niin paljon mun blogiin vähän väriä, ja nyt sitä sain.

Kun ei nyt muutakaan ole julkaista ainakaan vielä, joten esitellään "heti" perään toiset kynnet. Kerkesin vielä nämä yhdet kynnet kuvaamaan, kunnes mun parista kynnestä lohkesi palanen. Eli kynsiä ei taas hetkeen näy, ennen kuin saan näistä edes vähän samanpituiset.  Näistä kynsistä otin röyhkeästi mallia Nena Sofia's Nails kynsistä. Nena tekee niin upeita kynsiä, etten ikinä pysty täysin samalaisia toteuttamaan. Itse käytin toisenlaisia värejä, koska alkuperäiset on jouluisilla väreillä tehty, ja eihän vielä ole joulu, vaikka mieli tekisikin tehdä jo joulukynsiä. 


Meinasin kirjoittaa, että pilkut tein vapaalla kädellä, mutta voiko pilkkuja tehdä mitenkään muuten kuin vapaalla kädellä? :D Tietysti pilkuillisia leimauskuviota on olemassa.. Mutta siis, vapaalla kädellä toteuttu, ja olen kyllä tipahtanut aivan lapsen kenkiin koristeluiden suhteen. Sen kyllä huomaa ja tuntee, että ei ole harrastanut kynsien koristelua kuukausiin. Taidot ruostuu, ei voi mitään. Mutta lapsen kengissä tämä harrastus on aloitettukin!


Ei nyt mennä vielä niihin pilkkuihin, vaan aloitetaan alusta. Pohjalle lakkasin OPIn vaaleanpaa violettia Purple Palazzo Pantsia, jonka jälkeen lisäsin kärkiin vapaalla kädellä Essien Floweristaa ja hopeaa glitter koristelulakkaa. Lopuksi viimeistelin mustilla pilkuilla, johon käytin Essencen Black is Blackiä.


P.S Haluatteko että alan kynsipostauksiin lisäämään enemmän tunnisteita, kuin pelkän kynnet tunnisteen. Juuri esimerkiksi lakkojen merkkejä ja tekniikoita? TE saatte nyt päättää! Mielipiteenne on tärkeä! ♥
Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi! ♥
Vastaan kommenttiisi 99% varmuudella!

Auto Post Signature

Auto Post  Signature