Vihdoin sanoin heipat pitkille hiuksille

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018
Onkohan tämä mun ensimmäinen hiuspostaus? Oli tai ei, nyt kuitenkin puhutaan hetki niistä. Mä olin jo todella pitkään haaveillut lyhyistä hiuksista, koska mun omat pitkän hiukset ärsytti erittäin paljon. Olisin varannut parturin jo aikoja sitten, mutta aina siihen oli yksi este ja se oli ikävä kyllä raha. Juhannusviikolla kuitenkin päätin, että nyt ne hiukset lähtee, maksoi mitä maksoi. Varasin ajan jonka sain jo seuraavalle päivälle.

ENNEN


JÄLKEEN

Aikaa varatessa piti tietenkin miettiä, mihin parturiin menen, koska mulla ei ollut mitään kokemusta Tampereen partureista. Hetken aikaa googlettelin Tampereen partureista, mikä olisi halvin jne. Lopulta päädyin Hiustaloon Lielahteen, ja täytyy sanoa että valinta osui täysin nappiin. Lopputulos oli erittäin mieluinen ja muutenkin kokemus kyseisessä liikkeessä oli mukava. Luultavasti tulen käymään kyseisessä paikassa jatkossakin.

ENNEN

JÄLKEEN

Rakastan tätä tukkaa kyllä erittäin paljon. Vaikka tottakai alussa olikin outoa ja pieni hetki meni tottua. Nykyään minut näkee useammin hiukset auki, kuin kiinni. Aiemmin mulla oli AINA hiukset kiinni. Ihan muutaman kerran olen haikaillut pitkien hiusten perään, mutta silti en kadu hiusten leikkausta. Seuraavaksi olisi kiva värjätä nämä, mutta en tiedä yhtään millä värillä. Ehkä vähän vaaleammaksi tai sitten tummemmaksi? No, aika näyttää.

Miltä muutos näyttää?
Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi! ♥
Vastaan kommenttiisi 99% varmuudella!

Auto Post Signature

Auto Post  Signature